lauantai 31. toukokuuta 2014

Kanavalta Svartholmaan

 
M/s Sunrise kanavassa.
 

 
Matka kanavalta Santioon sujui hyvässä myötatuulessa. Parhaimmillaan veneen vauhti kipusi yli kymmenen solmun 21m/s tuulenpuuskissa. Purjeena toimi pelkkä genoa.
 

 
Santiossa vietimme kaksi yötä. Keli oli mootoriveneelle haastava kovan tuulen ja korkeahkon aallokon vuoksi, joten jäimme Santioon heidän seurakseen.
 
Kotkan Sapokan sataman kummeli.
 
Kotkan satamassa oli hyvin tilaa! Illalla valmistelimme Sunrisen maantiematkalle, ja Heli toi  laivakoira Nestorin alukselle.
Sunrise nostettiin auton kyytiin ja sen matka kohti Päijännettä jatkui. 
 
Piligrim suuntasi kohti Svartholmia. Sää oli paikoitellen sumuinen. Sankan sumun ja vähäisen tuulen takia ajoimme moottorilla. Vastaan tulikin rahtialus sumutorvea töräytellen. Onneksi tutkan ja ais:n kautta pystyttiin seuraamaan aluksen lähestymistä väylällä.
 
 
 
 
 
Svartholm on mielenkiintoinen saari 1700-luvulta olevine linnoituksen jäänteineen. Alue on hyvin hoidettu. Puusto ja kasvillisuus vaihtelee mäntyvanhuksista komeisiin suuriin katajiin ja juuri kukkiviin puihin ja pensaisiin. Kaunista!
  Muita matkaveneilijöitä tullessamme ei ollut. Saarella oleva museo oli toistaiseksi suljettu, mutta ravintola avoinna.

 
Varis tutkimassa, mitä avoveneestä löytyy.
 
Saarella oli rohkeita ja röyhkeitä variksia. Aamuyöllä herättiin raakkumiseen ja kahden variksen kolisteluun avotilassa. Oven ylimmäinen luukku oli auki, josta varis kurkisteli veneeseen. Varikset häädettiin, mutta aamulla huomattiin, että avotilasta olivat hävinneet tupakat ja sytytin sekä Nestorin pelastusliivit oli vedetty penkin alta esiin. Onneksi tallessa! Luukun alla olivat variksen ruikkimat terveiset.


 
Saarella oli kaunis lenkkimaasto ja mahtavat maisemat.


maanantai 26. toukokuuta 2014

Kausi 2014 on aloitettu

 
 
Omassa laiturissa valmiina kesän koitoksiin
 
Piligrimin köli laskettiin veteen 22.4.2014. Veneeseen tehtiin kevään aikana saunaosaston viimeistelyt, sekä uusittiin navigointivarusteet. Avotilaan tuli B&G:n plotteri ja mastoon asensimme samanmerkkisen 4G tutkan ja lähettävän AISin kytkettynä plotteriin. Purjeosastolle saimme kakkoskeulapurjeen.
 
Kevään aikana on otettu taas askel kohti lähtöä Välimerelle. Että talous toimii, laitettiin talo myyntiin ja hyvän onnen saattelemina saatiin talo myytyä. Huonekalut laitettiin varastoon,  kesä asutaan veneessä. Syksy ja talvi vuokralla lähtöön saakka...

 
 
Kauden aloittajaisia vietimme seuran tukikohdassa Kankaisissa. Ensimmäisen reissun teimme jo vappuna.
 
Laivakoira Nestori ei pääse tällä kertaa kanavaosuudelle. Vanhuksella on terveyspulmia, joten rokotuksia ei uskalla vanhalle herralle antaa. Tuulesta voi kyllä vielä nauttia!


 
M/s Sunrise Puumalassa.
Kiitos Sunrisen miehistölle mukavista hetkistä Saimaalla!
 
Tämän kauden kesäloma aloitettiin heti kauden alottajaisten jälkeen. Lähdimme suoraan Kankaisista kohti merta m/s Sunrisen kanssa. M/s Sunrise siirtyy Kotkan kautta Päijänteelle. Ensimmäinen pysähdys hiljaisessa Puumalassa.  Sää oli aurinkoinen ja lähes tyyni, joten matka taittui moottorilla. Puumalassa ukkosti ja illasta maisema oli sumun peitossa.
 

Sumuinen Puumalan silta.
 

 
 
Matka Puumalasta Nuijamaalle taittui melkein tyynessä säässä moottorilla ajaen. Kanavan kolme ensimmäistä sulkua sujui nopeasti, koska vastaan tulevaa liikennettä ei ollut. Nautimme kauniista säästä ja ihmettelimme lokin pesien lukumäärää ja mielenkiintoisia pesäpaikkoja.