lauantai 26. joulukuuta 2015

Feliz Navidad! Joulukuulumisia Fuengirolasta

 
 
Kaikenlaista on tapahtunut nyt joulukuussa...
Jo Välimerelle tultaessa meillä oli mielessä ajatus Piligrimin vaihtamisesta moottoriveneeseen tulevia Saimaan kesiä silmällä pitäen. Niinpä reilu kuukausi sitten laitoimme Piligrimin myyntiin englantilaisen välittäjän kautta, ja nyt veneelle onkin uusi miehistö varmistunut. Puolalainen purjehtijakaksikko ihastui veneeseen ja halusi sen ehdottomasti itselleen. Niinpä Piligrim tammikuun alkupuolella vaihtaa omistajaa ja suuntaa kulkunsa kohti Kreikkaa.

 
 
 
Fuengirolan satamassa järjestettiin purjehduskilpailut ennen joulua. Optimistijollien laskua ja merelle lähtöä oli mielenkiintoista seurailla.
 
 
Seuraavaa venettä ollaan jo etsitty. Moottoriveneen myötä palataan vuosia sitten heränneeseen alkuperäiseen haaveeseen ja osa matkasta palataan Euroopan halki kulkevia jokia ja kanavia pitkin.                                                                                                                                   Ensimmäinen tulevan veneen katselmusreissu tehtiin Italian Lavagnaan. Matkalla käytiin tutustumassa pikaisesti Milanoon. Milano on upea kaupunki. Nähtävää riittäisi viikoksi museoineen, mutta joulun läheisyys rajoitti oman matkan pituutta. Kaupunki oli kauniisti koristeltu havuköynnöksin ja valoin.

 
Duomo di Milano
 
Milanon goottilaistyylinen tuomiokirkko on Euroopan toiseksi suurin ja sinne mahtuu tietojen mukaan 40 000 ihmistä.

 
Gallerie Vittorio Emanuele II on vanha arkadirakenteinen ostoskeskus, joka sijaitsee samalla aukiolla tuomiokirkon kanssa.
 

 
Gallerien ostoskaduilla sijaitsee arvostettuja merkkiliikkeitä kultaisine nimikyltteineen. Myös McDonalds on joutunut muuttamaan kylttinsä miljööseen sopivaksi.
Ostoskatujen keskellä loisti Swarovskin kristallein koristeltu joulukuusi.
 
 
Fuengirolassa vuokrattiin kahden makuuhuoneen asunto ja tyhjennettiin vene. Tavaran kuljetukseen tilattiin suomalaisyrittäjä pakettiautoineen. Mukana saatiin myös kantoapua kaikelle sille tavaramäärälle, mikä mahtui Piligrimin lukuisiin lokeroihin ja sopukoihin.
 
Uusi väliaikainen asumus saatiin ennen joulua järjestykseen ja joulusomisteet paikoilleen. Jouluherkut haettiin kaupoista, ja tytöt Malagan lentokentältä. Joulusaunassa käytiin tietysti vielä Piligrimillä. 

 
Jouluaaton maisema asuntomme parvekkeelta.


 
Joulu on sujunut mukavasti herkutellen ja rauhoittuen.
 
Hyvää loppuvuotta ja Onnellista uutta vuotta 2016 kaikille!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Retkiä ja jouluvalojen säihkettä Fuengirolassa

 
Sää Fuengirolassa on jatkunut aurinkoisena, mutta edelleen vähän viileämpänä. Sateita ei ole ollut lähes kuukauteen.
Autolla tehtiin vielä yksi reissu ennen sen palauttamista Malagaan. Matka suuntautui jälleen vuoristoon. Ajettiin Malagan kautta kohti Setenil de las Bodegas -kylää, joka on yksi ns. Andalusian piilotetuista aarteista. Matkalla nähtiin alempana laajoja appelsiini- ja sitrushedelmätarhoja sekä ylempänä vuoristossa oliivipuita.

 
 
 
 
Setenil de las Bodegas -kylä sijaitsee osin vuoren sisällä, jopa sen alla. Lähtiessämme rannikolla paistoi aurinko ja oli lämmin, mutta matkan edetessä ylemmäs sää viileni merkittävästi ja pilvistyi.

 
Setenil de las Bodegas sijaitsee Cadizin maakunnassa lähellä Rondaa.

 
Appelsiini- ym. hedelmäpuita oli matkalla paljon.

 
Tie Setenilistä pois kulki rotkossa. Pohjalla virtasi kapea joki, joten kasvillisuus alueella oli hyvin rehevää.

 
Hedelmätarhat ja viljelyspellot eri sävyissä näyttivät hienoilta kumpuilevassa maisemassa.

 
Sää pilvistyi matkan aikana, ja pilvet roikkuivat vuorten rinteillä.

 
Yllättäen matkalle sattui Olveran valkoinen kylä komeine linnoineen ja kirkkoineen. Alueelta on löydetty kaivauksissa merkkejä maanviljelyksestä tuhansien vuosien takaa.

 
Maisemat olivat komeat.
 
Auton palautusreissulla tutustuttiin hetki Malagan keskustaan. Malaga on vanha ja kaunis kaupunki kapeine katuineen, pikku kauppoineen ja aukioineen. Käveltiin hyvä lenkki ja istuskeltiin keskusaukiolla pientä lounasta nauttien ja katuelämää seuraillen.

 
Kaupungissa viriteltiin jouluvaloja, jotka ovat kuulemma näkemisen arvoiset. Upeimpia paikkoja lienee kuvan katu, jonka yläpuolelle syttyy "valokatos".

 
Malagan linna.


 
Malagan katedraali.

 
Päivä oli aurinkoinen ja näkyvyys satamasta lahden yli oli selkeä.

 
 
 
Fuengirolan kaupungin jouluvalot syttyivät 27. päivä. Lehtitiedon mukaan tänä vuonna sytytettiin 1.424.981 lamppua, joista 90 % on led-valoja. Valaistus on paikoitellen runsasta, mutta kaunista. Valot valaisevat 60 kaupungin katua ja ainakin keskustan eri kaduilla on erilaiset valot.

 
Plaza de la Constitucion-aukiolla avattiin myös joulutori. Kojuja tosin on vain muutama ja myytävät artikkelit saa kaupoista, mutta kokonaisuus on kaunis.


 
Kirkon edustalla on valaistu seimiaihe.

 
Plaza de Espanalla kohoaa 18-metrinen koristekuusi.

 
Katujen yllä on suurempia ja pienempiä valokuvioita.


 
Myös satama-alue sai palmuihinsa siniset valot ja torneihin tähdet.

 
Piligrimilläkin sytytettiin sisälle jo valoja ja joulukausi avattiin s/y Maria IV:n miehistön kanssa glögiä maistellen ja matkakokemuksia kertoillen.
 
Savonlinnasta meillä kävi vieraina Marja ja Erkki. Oli mukava kuulla kuulumisia savosta.
Kuulimme Pamelan kipparin poismenosta, joten osanottomme Pamelan miehistölle.