sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Gibraltar - Estepona - Fuengirola

 
Gibraltarilta lähdettäessä tuuleton lämmin sää jatkui eli ajeltiin moottorilla Esteponaan.
Esteponassa odotuslaiturissa kirjauduttiin satamaan, koska näin hiljaisempana aikana satamakonttori oli kiinni. Tervetuliaislahjaksi saatiin pullo punaviiniä.
Laiturissa päästiinkin tutustumaan kiinnittymiseen mooring-köyden avulla. Onneksi oltiin varustauduttu hyvin hansikkain, koska meren pohjassa makaava köysi oli todella mutainen ja niljakas. Kiinnittyminen onnistui hyvin, mutta partaan sai pestä vesiletkulla kaikista mutaroiskeista.

 


 
Esteponan satama sijaitsee noin kahden kilometrin päässä kaupungin ydin keskustasta. Satama-alue on viihtyisä monine ravintoloineen, hotelleineen ja vuoristonäkymineen. Laiturit ovat ehkä vähän rapistuneet, mutta toimivat; roskiksia sekä vesi- ja sähköpisteitä on hyvin.
Esteponassa oltiin kaikkiaan 12 päivää. Kävellen ja pyöräillen kierreltiin kaupunkia, käytiin bussilla Fuengirolassa ja nautittiin ihanista kesäpäivistä.
Make aloitteli saunan ja pesuhuoneen lattiaremonttia, koska matkan aikana kovemmissa aallokoissa veneen rungon liikkeet ovat aiheuttaneet muutamien laattojen halkeamisia. Olikin homma löytää työhön oikeanlaiset liimat ja sauma-aineet; yhdestä paikasta sai jotain ja toisesta toista. Taitavat olla laadultaan myös erilaisia kuin Suomesta saatavat vastaavat tuotteet.


 
Lähtöpäivän aamuna satamatoimiston katolle lensi suuri korppikotka. Toimistossa työskentelevän henkilön mukaan korppikotkia näkee todella harvoin näin rannikolla. Netin tietojen mukaan Espanjan vuoristossa korppikotkia tavataan monikymmen päisinä parvina.
 
 
 

 
Aurinkorannikkoa reunustaa mahtavan komea vuoristo, jota oli hyvä ihailla aurinkoisena päivänä matkalla Esteponasta Fuengirolaan.

 
Ensimmäinen yö Fuengirolassa vietettiin ankkurissa sataman edustalla. Illan pimentyessä kaupungin valaistus tuikki pitkin vuoren rinteitä.

 
Satamassa on jo hiljaista. Lähteviä tai tulevia veneitä liikkuu nyt todella vähän. Itse aiomme olla Fuengirolassa näillä näkymin aluksi kuukauden verran, mutta todennäköisesti pidempään.
Käytiin jo tutustumassa pohjoismaalaiseen ruokakauppaan ja oli pakko ostaa lämpimiä karjalan piirakoita ym. muutamia tuttuja tuotteita. Täältä saimme myös hankittua hyvän rajattoman nettiliittymän Espanjassa olon ajaksi.

 
Saunan ja pesuhuoneen laatoitus on valmis.
 

 
Yksi tämän reissun mukavimpia asioita ovat olleet aamiaiset ja ruokailut ulkona. Olemmekin ottaneet ruokalistalle muutamia uusia ruokalajeja ja kokeiltu uusia kaloja ja hedelmiä. Tällä hetkellä illat ovat vielä pitkälle lämpimiä, vaikka yöt välillä niin viileitä, että veneen lämppäri lähtee päälle.

 

 
Yleisön pyynnöstä tässä kuva veneen sisältä...
Fuengirolasta kuvia laitetaan enemmän seuraavan kerran...

perjantai 2. lokakuuta 2015

Rota - Barbate - Gibraltarin salmi - La Linea de la Concepcion

 
 
 
Lähtöaamuna Rotassa nähtiin valtava määrä pieniä rapuja laskuveden paljastamilla rantakivillä. Kuului vain rapinaa, kun ne kiipeilivät kivillä paikoitellen toistensa yli.


 
Kohti Barbatea lähdettiin jälleen aurinkoisessa aamussa sataman suojeluspyhimyksen saattelemana.
Tuuli vaihteli sivutuulesta vastaiseen 6-12 m/s, joten päästiin taas purjehtimaankin.

 
Cabo Trafalgarin kohdalla meri myllersi, kuten aikaisempienkin isompien niemien kohdalla. Piligrim sai taas kerroksen suolapärskeitä kannelleen. Kuivuessaan suolavesi jättää jälkeensä hohtavia suolakiteitä, joita varsinkin kyljistä on työlästä pestä pois, eikä kansi kuivu ollenkaan suolan vaikutuksesta.


 
Maisemat vaihtelivat karuista ruskeista vuoren rinteistä vehreämpiin mäntymetsiin.
Barbaten satamassa oli hiljaista. Meitä suomalaisia oli kaksi venekuntaa ja muita muutama. Saatiin valita paikkamme ihan itse. Satama on joskus ollut puitteiltaan hieno, mutta nyt jo parhaat päivänsä nähnyt, ja autioita toimitiloja oli paljon. Alueella oli aika roskaista ja paljon kulkukissoja. Sama linja jatkui myös kaupungissa, minne pyöräiltiin kilometrin matka.

 
Satama-alueella oli iso alue täynnä suuria ruostuneita ankkureita.

 
Barbatesta lähdettiin vähäisessä tuulessa kohti Gibraltaria. Lähtöaika yritettiin miettiä mahdollisimman hyvän myötävirran mukaan, mutta salmessa virtaukset vaihtelivat kovin joka suuntaan koko matkan ajan.
Maisemat salmessa olivat hienot ja kapeimmassa kohdassa Eurooppa ja Afrikka lähes kohtasivat Tariffan kohdalla.
Laivaliikennettä oli paljon, mutta laivojen valtaväylä kulki enemmän salmen Afrikan puoleisella reunalla.
Kalastajia verkkoineen ei nyt tarvinnut väistellä, mutta kaikenlaisia kaloja kyllä näkyi. Make bongasi veneen vieressä lentokalan siipineen, ja muuten nähtiin pieniä delfiinejä ja isompia hopean hohtoisia hyppiviä kaloja.

 
Salmen Euroopan puolella Tariffan kaupunki...

 
Afrikan puolella Marokkoa vuoreen kirjoitettuine viesteineen.

 
Marokon vuoristoa...


Tuntui hienolta nähdä Gibraltarin lähestyvän. Olemme käyneet vuorella pari kertaa mantereelta käsin, joten meren puoli näytti erilaiselta.
Lauttaliikennettä Afrikan puolelle on paljon samoin kuin lähteviä ja saapuvia laivoja, joten sai katsoa tarkkaan missä välissä kerkeää puikahtamaan kohti satamaa. Menimme Espanjan puoleiseen Alcaidesa Marinaan, joka sijaitsee hyvällä paikalla Gibraltarin juurella La Lineassa.
Satama oli viisi vuotta vanha, siisti ja palvelu oli hyvää. Illalla käytiin kävelemässä Gibraltarin puolella, mutta tällä kertaa emme menneet ylös vuorelle.

 
Veneestä oli komea näkymä Gibraltarille. Tärkein etappi oli nyt saavutettu, joten sen kunniaksi poksautettiin samppanjaa pullo ja nautittiin mukava illallinen upeassa maisemassa.
 
 
Marinassa vietettiin kaksi päivää, jonka jälkeen siirryttiin viereiselle ankkurointialueelle vielä yhdeksi yöksi.

 
 
Satamassa ja ankkurialueella vesi on todella kirkasta. Ensimmäisen kerran näki selvästi, miten ankkuri asettui viiden metrin syvyyteen vaalealle hiekkapohjalle. Kalaparvia ja pieniä meduusoja uiskentelee veneen ympärillä paljon.
 
Huomenna lauantaina jatketaan matkaa Esteponaan, josta varattiin viikoksi laituripaikka. Katsotaan jäädäänkö siihen pitemmäksi aikaa vai siirrytäänkö sitten Fuengirolaan. Taitaapa olla tulossa ensimmäinen paikka, jossa saa opetella mooring-köysien laittamista...