keskiviikko 14. elokuuta 2013

Pellinki - Pyhtään Kaunissaari - Saimaan kanava

  
   Pellinki.

Pellinkiin purjehdittiin vaihtelevissa myötätuulissa ja aallokossa virsikirjalla ja ilman. Purjeilla mentiin kuitenkin alusta loppuun vauhdin vaihdellessa.
Satamat hiljenevät elokuun edetessä, joten Pellingissäkin oli tilaa sivukiinnitykseen. 
Lauantai aamuna satamassa oli tori. Myynnissä oli paikallisten tuotteita monipuolisesti. Mukaan ostettiin vihanneksia, leivonnaisia ja savukalaa.



    Välillä oli vauhdikasta menoa Pellingistä Kaunissaareen .

       
       Kaunissaaren kalastajasatama.


Matka Pyhtään Kaunissaareen olikin jo vauhdikkaampaa menoa. Tuuli oli sivumyötäistä 12-13 m/s ja vauhtia parhaimmillaan 9 solmua. Aalto oli kohtalaisen korkeaa, mikä aiheutti sen verran veneen keikutusta, että laivakoira näytti todella synkältä.
Kaunissaareen saapuminen oli vähän haasteellinen kovasta tuulesta, kapeasta sisääntulo väylästä ja sataman yllättävän pienestä koosta johtuen. Kuvien perusteella luultiin satamaa suuremmaksi, mutta aallonmurtajalta sisään ajettuamme, kävi jo mielessä, ettei me mahduttaa sinne. Sataman pitäjä tuli kuitenkin viittilöimään mahdollisen paikan, ja taitava kippari sai veneen kääntymään haastavasta tuulesta huolimatta ja kiinnityttiin kaiken varalta kahteen poijuun. Förstillä oli kyllä käsivarret vähän maitohapoilla, mutta kiinni oltiin!

Kaunissaari oli mukava kalastajakylä, jossa ei ollut sen kummempia hienouksia satamassa, mutta kauppa, ravintola, kalan myyntiä yms. Oli neljän neliökilometrin saarella myös hautausmaa ja vanha koulu. Mukavaa oli kävellä ja katsella!


    Kaunissaaren keskustaa...

Kyllä merelläkin sää voi muuttua päivittäin. Eilisen kovan tuulen ja reilun aallokon jälkeen Kaunissaaresta lähdettiin kohti Santiota rasvatyynellä merellä. Loppumatkasta tuuli nousi ja loppupätkä mentiin pelkällä genualla . Kesken matkaa saatiin yllättävää matkaseuraa, kun varpushaukka liihotteli lepäilemään lazy bagin reunalle.


   Aamunäkymä tuulettomalle merelle Kaunissaaren edustalla.


Santiossa rajamuodollisuuksien jälkeen vaihdettiin genuan tilalle uusi fokka. 
Santiosta purjehdittiin kanavalle reilussa, jopa 3 metrin aallokossa tuulen käydessä puuskissa 15 m/s.
Vauhtia oli koko matkan 8-9 solmua, Viipurin edustalle tullessa vauhti oli hetkellisesti huimat 11 solmua! Matkan aikana saatiin reilusti sadetta ja vähän ukkosta. Fokka toimi hyvin myötätuulessa , mutta vaati skuuttipisteen siirtämistä eteenpäin vastaisessa tuulessa. Tämä tehtiinkin väliaikaisella narusysteemillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti