sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Voujeaucourt - Biesheim

 
Loppumatka canal du Rhone au Rhinillä sujui ongelmitta. Säät olivat kylläkin hyvin sateisia. Muuta veneliikennettä ei ollut, joten sulkuihin päästiin suoraan.
 
 
 
Yöpymispaikka Allejoiessa, Belfortiin ja Reinille menevässä risteyksessä.

 
 
 
 

 
Valdieussa muuttui virtaussuunta myötäiseksi. Sulkujen väli tiheni aluksi niin, että 12 sulkua oli sadan metrin välein. Laskua kussakin sulussa oli 2-3 metriä. Vaikka sulkujen määrä kuulostaa työläältä, käytännössä ne sujuivat joutuisasti ilman sen kummempia pulmia. Laskua Reinille tuli kaiken kaikkiaan noin sata metriä.



 
Mullhousessa jännitettiin jälleen siltojen korkeuksia, koska vesi oli hieman korkeammalla.

 
Reinillä sulkujen korkeudet ovat aivan eri luokkaa noin 15 metriä. Suluissa on liikkuvat pollarit, joten nousu on vaivatonta. Jokilaiva Judin perässä päästiin kolmeen sulkuun.



 
 
Pientä vastustusta tuntuu nyt paluumatkalla kuitenkin riittävän. Toinen vaihde kytkeytyy entistä huonommin päälle, joten matka pysähtyi toistaiseksi Biesheimiin. Sveitsiläinen Volvon mekaanikko kävi tekemässä arviokäynnin ja totesi ranskalaisen työn laadun surkeuden. Vene pitää nostaa uudelleen ylös ja uusia osia. Jälleen on käyty käden vääntöä korjauksen maksajasta. Ja harmillista kyllä paikallinen satamayrittäjä ei suostu nostamaan venettä eikä sitä hänen tontilleen saa kukaan muukaan nostaa. Asia liittynee sveitsiläiseen korjaamoon... Pulmallista tässä vain on, että korjaaja kielsi ajamisen pidemmälle. Odotamme jälleen uutta viikkoa ja asiaan uutta käännettä.
 
Biesheim sijaitsee Ranskan puolella, mutta kaupassa käymme Saksan puolella Breisachissa. Vesisadetta on riittänyt sen verran, että yhtenä yönä vesi nousi lähes metrin ja jatkoi seuraavana päivänä. Vene on kiinnitetty liikkuvaan laituriin, mutta maihin päästiin kuvin jaloin vain kumiveneen avulla.
 

 
Vastapäisessä rantapenkassa asustaa piisamiperhe. Suuri vanha uros ei pelkää ihmisiä. Iltaisin se käy uimaportaita pitkin erään veneen uimatasolla ja on tutkaillut meitäkin lähietäisyydeltä.


 
 
Täällä odotamme asioiden pikaista selviämistä ja matkan jatkumista yhdessä piisamien kanssa....

4 kommenttia:

  1. Voi voi kylläpä teillä nyt paluu matka tökkii..toivotaan että pääsisitte turvallisesti perille...kesä täällä Suomessakin on..ja loma reissu eessä..terveisin wanha äidee

    VastaaPoista
  2. Hyvää juhannusta teille sinne Ranskaan. Toivotaan ettei enään tule lisää vastoinkäymisiä kotimatkalle!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Hei, heräsin asiaan vasta nyt, mutta yritetään josko viesti vielä tavoittaisi. Itselle edessä sama reitti ja siksi kysyn että muistatteko mikä on veneenne korkeus vesirajasta, paljonko polttoainetta kului litroissa, oliko sellaisia vastavirtoja että joutui huudattamaan moottoria (Itsellä 2 x 170hv dieselit ja kaksirunkoinen vene). Mistä saitte veneelle vastuuvakuutuksen?

    VastaaPoista