sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

 

 
 

Kesä 2012

 
 
Kesän reissut menivät opiskellessa purjehdusta, sekä tutustuen uuteen veneeseen. Muutaman reissun jälkeen alkoi tuntua jo kotoisalta nostaa purjeet ja nauttia veneilystä.
 
Hyvänä oppina meille oli seuran tiistaipurjehdukset, joissa kisailimme "tosissaan" toisiamme vastaan. Välillä pärjättiin välillä ei. Rankin kisa oli päättäjäisissä, jossa oli kohtuullinen tuuli ja radasta suurin osa vastaista. Hieman tuli vielä arviointivirheitä siitä, miten vene nousee tuuleen. Genoalla tehdyt vendat alkoivat jo lopussa rasittaa varsinkin förstin käsivarsia. Kiepahtipa kerran käännöksessä etupurje sopivasti babystaagin ympärille ja käännös oliki 180 astetta. Tästä käännösten määrästä oppineena meillä on ensi kesänä myös fokka.
 
Tässä vaiheessa ennen maalia vielä neljäntenä.Kolmas oikealta
 

Veneen varusteita päivitettiin ja hommattiin invertteri 3 kw verkkovirran takaamiseksi myös vesillä.
Lämmitin uusittiin, koska vanha höyrykone oli kärsinyt meri-ilmastossa seisomisessa eikä suostunut korjaustenkaan jälkeen toimimaan oikein. Kaikki sähköön liittyvä piti käydä läpi ja uusia päävirtakatkaisijat sekä akusto(4x200ah + startti 1x140ah).
Vhf uusittiin, missä on AIS toiminto ja lisäluuri myös avotilassa. Sitä tulee käytettyä kumminkin useamman kertaa reissuissa.
 
Kauden viimeinen reissu tehtiin 19-22.10 Rokansaareen. Keli oli aivan mahtava kirpakka syyskeli ja sopivasti tuultakin purjehtimiseen. Seuraavana viikonloppuna on tarkoitus nostaa vene talviteloille Savonlinnan Laitaatsiltaan.  
 
Nyt se kausi on ohi 26.10.2012
 
 
Seuraavaksi alamme miettiä talven ja kevään kunnostustöitä, joita on paljon eli myös rahan menoa samassa suhteessa. Parin vuoden päästä toteutuu luultavasti ystävämme heitto todeksi: "Purjehdus on maailman kallein tapa liikkua ilmaiseksi"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti