maanantai 21. maaliskuuta 2016

Beaucaire - Valence

 
 
Beaucairen sulun avautumista odotellessa pyöräiltiin pariin otteeseen Tarasconiin kauppareissulle.
Säät ovat olleet hyvin keväiset.
 

 
 
Sulun oli määrä avautua torstai aamuna klo 5. Päivää ennen avautumista, peräämme alkoi tulla rahtialuksia odottelemaan läpi pääsyä. Lopulta erikokoisia jokilaivoja perässämme odotti viisi kappaletta.


 
Sulku avautui ajallaan. Pääsimme sulkuun yhdessä rahtialuksen kanssa.
Olipa mukava lähteä taas liikkeelle.

 
Alkumatkaan verrattuna vastavirta oli nyt vähäisempi. Ensimmäisenä päivänä mentiin kolmen sulun läpi. Sulutuskorkeudet vaihtelivat 10-22 metrin välillä. Rhonen kaikissa suluissa on liikkuvat pollarit, joten kiinnittyminen sujuu helposti ja sulutus on vaivaton.

 
Yöpymispaikan löytäminen tuotti pulmia näin alkumatkasta. Ranskan vesitiet uusin (2010) opaskirjan tiedot eivät pidä ainakaan tähän vuoden aikaan täysin paikkaansa. Kirjan ilmoittamia ponttoonilaitureita ei ole ollut ja ns. quay-paikoissa kiinnittyminen ei ole ollut mahdollista. Niinpä vietimme yön belgialaisveneen kyljessä Bollenen sulun jälkeisessä odotuslaiturissa. Ilta alkoi pimetä ja huvialuksilta on kielletty liikennöinti pimeällä.

 
Joen risteysalueilla on selvät opastaulut reiteistä.

 
Rhonen alun suistoalueet muuttuivat hienoiksi maisemiksi linnoineen ja kapeine solineen ja vuoristoineen...

 
Satametrinen hotellilaiva.
 
 
Bollenen sululta lähdettiin liikkeelle belgialaisten kanssa jo aamu seitsemältä. Päivän aikana edettiin kolme sulkua, joihin päästiin suoraan ja sulutukset sujuivat ongelmitta.
ajettiin kohtalaisen pitkä päivä tänne Valencen L'Eperviere marinaan. Saatiin hyvä kylkipaikka kauniista satamasta. Lauantaina vuokrattiin auto ja ajettiin Lyonin lentokentälle hakemaan Hanna iltalennolta.

 
Autolla ajeltiin sunnuntaina lähistön linnoja ihmettelemässä. Montelimarissa oli juuri pyöräilykisat, jotka rajoittivat kaupungilla ajamista. Chateau des Adhemar 1100-luvulta oli suljettu, mutta maisemat alas vanhaan kaupunkiin oli mukavat.

 
Chateau de Rochemaure puolestaan yllätti paitsi korkealla sijainnillaan, myös sillä, että linnan muurien kätköistä paljastui reilun kymmenen asunnon pieni kylä.
 

 
Asunnot mukailivat linnan alueen muureja.

 
Tie linnakylään oli kapea ja mutkainen. Korkeimmalla huipulla olevaan linnoitukseen oli pääsy kielletty.

 
Ylhäältä avautui vehreä maisema Rhonelle.

 
Kevät on jo hyvässä vauhdissa täällä Valencessa. Vanhan kaupungin keskustassa puut ovat valkeassa kukassa ja narsissit kukkivat istutuksissa.
Täällä Valencessa teimme hankintoja veneeseen: rekkojen varaosaliikkeestä saatiin riittävän pitkät pyyhkijän sulat ja Leroy Merlinistä kätevän kokoinen kaasugrilli. Vaikka emme ranskaa puhukaan, olemme saaneet osaksemme hyvin hyvää palvelua.

 
Kaupungissa on paljon puistoalueita, joissa ranskalaiset viettävät paljon vapaa-ajastaan.

 
Satamassa, kuten koko matkalla, on paljon kyhmyjoutsenia. Yhdelle hellyttiin tarjoamaan patonkia.

 
Huviveneilijöitä on näkynyt vielä vain muutamia. L'Epervieren satama on suositeltava pysähtymispaikka Rhonella liikkuville. Satama on kaunis ja hyvin hoidettu ja ennen kaikkea palvelu on erittäin hyvää kaikin puolin. Kaiken lisäksi saimme yhden maksuttoman yön. Johtunee hiljaisesta ajan kohdasta.
 
Täältä jatkamme matkaa kohti Lyonia, Ranskan 'ruokapääkaupunkiin'. Matkalla yksi yöpyminen ennen herkuttelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti