sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Bormes les Mimosas - Marseille - Saint Luis - Beaucaire

 
 
Bormes les Mimosasissa kului muutama päivä tuulien rauhoittumista odotellessa. Make puuhaili veneen kanssa, Merja kierteli mm. pitkin rantoja ottamassa valokuvia kevään ensi kukista yms. Tuulet puhalsivat voimalla, mutta sää oli aurinkoinen ja tuulen suojassa suorastaan lämmin.
 
 

 
Ranskan Rivieran alkupäässä sijaitseva Bormes on vielä hiljainen ja rannat muutamia kulkijoita  lukuun ottamatta ovat tyhjiä.

 
 
Vihdoinkin sääennustukset lupasivat leppoisampaa tuulta Bormesissa ja toisaalta myös Marseillessa. Toulonin kohdalla oli odotettavissa tuulisempaa, mutta keli vaikutti suosivan, joten päätettiin lähteä kohti Marseillea.
Alkukolmannes matkasta olikin mukavaa keliä, aallokko sopivaa, mutta kuinka ollakaan puolta matkaa lähestyttäessä tuuli jälleen nousi nousemistaan ja aallokko alkoi kasvaa hyvin epämukavaksi. Päätettiinkin mennä satamaan jo La Ciotat'n kohdalla. Kaksi lahden satamista oli pienille veneille. Soitettiin kahteen isompaan satamaan, mutta toisessa ei tässä kuussa otettu vierasveneitä vastaan ja toisessa naishenkilö ei puhunut englantia ja kielsi kaiken, myös tulemisen satamaan. Ankkuriin jääminen ei tuntunut järkevältä, koska seuraaville päiville oli luvassa kovaa tuulta. Niinpä näimme kuitenkin parhaimmaksi jatkaa matkaa Marseilleen, jonne saatiin varattua paikka soittamalla. Satamasta meidän toivottiin tulevan kuuteen mennessä, että henkilökunta olisi paikalla opastamassa.
Niinpä 'möyrittiin' hyvin ikävässä aallokossa, mutta vähän kuuden jälkeen oltiin perillä.
 
 
 
Olipa mukava nähdä Marseillen lähestyvän. Vanhan kaupungin sataman Vieux-portin suulla komeilee Fort Saint-Jean.


 
Satamasta saatiin hyvä kylkipaikka. Vieux-port sijaitsee aivan Marseillen vanhan kaupungin keskustassa. Satamassa vietettiin kaksi päivää, joten aikaa oli kävellä kaupungilla. Marseille on Ranskan vanhin kaupunki, joka on perustettu jo noin 600 eaa. Se on myös Välimeren suurin satamakaupunki.
 

 
Pörssi.

 
Marseillen kuuluisin nähtävyys on pyhiinvaelluskirkko Notre-Dame-de-la-Garde.
Kirkko loistaa näyttävästi myös öiseen aikaan.


 
Marseillessa ostettiin netin kautta vignetti eli kulkulupa Ranskan sisävesille ja vihdoinkin mukavassa ja  leppoisassa kelissä ajettiin Marseillesta Rhonen suulle Port-Saint-Louis-de-Rhone -satamaan.


 
Rhonen suualueella kannattaa pysyä merkityillä väylillä.

 
Satamaan menokanavan varrella oli laaja kuivasatama.

 
Port-Saint-Louis-du-Rhone oli hiljainen satama. Meidän lisäksi asutusta oli ainoastaan Hollannin lipun alla purjehtivassa veneessä. Satamasta kysyttäessä Rhonella sanottiin kaiken olevan ok, joten seuraavana aamuna päätettiin lähteä sulkuun.

 
Tästä avautuu Rhone...

 
Alkumatka on suistoaluetta, joten aikamoista pusikkoa...
 
 
Rhonea tultiin ensimmäisenä päivänä 68 kilometriä. Sittenpä matkan teko loppuikin toistaiseksi Beaucairen sululle. Punaiset valot paloivat eli tilapäisesti sulku on pois käytöstä ja työlautta sulun edessä herätti epäilyksiä sulun toimisesta... Make huuteli VHF:llä ja Merja yritti soittaa puhelimella, mutta kukaan ei vastannut. Soitettiin Ranskan vesiteiden virastoon, VNF:ään, mutta heillä ei ollut tietoa pidemmästä katkosta, sulun pitäisi kuulemma toimia normaalisti. Käytiin kävelemässä ja kysyttiin työmiehiltä, milloin sulku avataan. He osasivat kertoa, että kuuden päivän päästä...
Niinpä päätettiin jäädä laituriin sulun lähelle, koska matkalla ei ollut havaittu yhtään ns. satamaa tai muuta järkevää kiinnittymispaikkaa.

 
 
Ensin oltiin normaalissa odotuslaiturissa, mutta sitten huomattiin lähempänä sulkua sähköyhtiön laituri, johon tuli sähkö, niinpä siirryttiin siihen. Meillä olikin edessä viikko Provencessa.

 
Noin neljän kilometrin päässä sulusta sijaitsee Tarascon pieni kaupunki. Chateau de Tarascon -linna on 1400-luvulta. Linnan takana sijaitseva kirkko on omistettu Pyhälle Martalle, joka legendan mukaan auttoi tuhoamaan seudulla kauhua herättäneen lohikäärme Tarasquen.
Kaupunki on varmaan tyypillinen tyypillinen pikkukaupunki Provencessa. Kapeita kujia, harmaita taloja ikkunaluukkuineen. Kaupan yhteydessä jälleen loistava leipomo, josta saa monenlaisia patonkeja. Ranska on mitä parhain 'leipämaa'...
Toivottavasti seuraavalla kyläreissulla tulee kamera mukaan.

 
Myös Tarascon vastapäätä Rhonen toisella puolella on linna...
 
Täällä odotellaan vielä kolme päivää sulun remontin valmistumista. Make on tehnyt pikkuhommia veneelle, muuten olemme pyöräilleet Tarasconissa ja lähialueilla. Säät ovat lämmenneet ja kevät selvästi etenee...

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hei, terveisiä Valenciasta. Olettekin jo ennättäneet kanaville. Me kuultiin että se olisi sulettu pienveneiltä toukokuuhun asti. Ilmeisesti hyvin perätön huhu....
    Onko siellä kova vastavirta? Ai niin, tehän ette sitä huomaisikaan sillä veneellä....
    Perässä tullaan......joskus.

    Maria IV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveisiä täältä Ranskan maaseudulta. Jep kanavat ovat normaalisti auki kaikille. Joitain keskeytyksiä voi tulla remonteista. Kanavista saa tietoja www.vnf.fr sivustolta ja yleistietoa ja opastusta saa http://www.french-waterways.com/.
      Virta on ollut paikoitellen hyvinkin kova ja kyllä sen tällä huomaa varsinkin jos katsoo keskikulutusmittaria mitä maililla kuluu polttoainetta.
      Tervetuloa perässä..

      Poista