lauantai 27. heinäkuuta 2013

Kasnäs - Hellsö

Kasnäsistä lähdettiin jatkamaan matkaa Borstön saareen. Alkumatkan menimme koneella ja päästessämme avoimimmille vesille nostimme purjeet ja aloitimme tiukan kryssin väylää pitkin. Väylä ei ollut kovin leveää, joten vendoja tuli ajoittain tiuhaan. Tullessamme Borstön saaren lähelle päätimme jäädä siihen yöksi. 


Borstön saarella on ollut asutusta jo 1700-luvulta lähtien.
Saarella elää neljä perhettä vakituiseen. Paikka oli mukavan näköinen saaristokylä. Saaressa oli myös luontopolku jonka kävimme kiertämässä. Näin yhden kyyn matkalla, onneksi Nestori oli hihnassa eikä mennyt pusikoita pitkin omia aikojaan. 

    Näkymä Borstön kalliolta jossa oli myös vanhan laivan keulakuva 

Seuraavana aamuna lähdimme jatkamaan matkaa sankan sumun keskellä. Ajoittain näkyvyys oli hyväkin mutta ajoittain sumussa ei nähnyt kuin 50 metriä. Lähestyessä Kökaria sumu hälveni hetkeksi kokonaan ja olipa mukava nähdä hieman pitemmälle kuin veneen keulan eteen.

    Näkyväisyys ei ollut kovin hyvä

Lopulta viimeisillä maileilla yllätti taas sumu ja jouduimme ajamaan Hellsön kylän satamaan hernerokka sumussa. 

Hällsö on viehättävä pieni satama lahden pohjukassa. Vuorokausimaksu on 15 € sisältäen sähkön.
Vietimme lomapäivän tutustuen Kökarin saareen. Vuokrasimme  polkupyörät ja kävimme paikallisessa museossa, joka antoi mielenkiintoisen kuvan paikallisesta elämästä 1900-luvun alussa. Vierailimme myös paikallisella omenankasvatukseen erikoistuneella tilalla. 


Hellsön vierasvenesatama 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti