perjantai 12. kesäkuuta 2015

Helsingistä Haapsaluun

 
 
Pari viikkoa Tervasaaressa Helsingin moottorivenekerhon laiturissa meni yllättävän nopeasti. Kippari teki vähän töitä; kävi Imatralla ja Savonlinnassa Laitaatsilta Marinassa viimeistelemässä hommiaan, auttoi yhden veneen vesillelaskussa ym. pientä. Tutustuttiin Helsinkiin ja nautittiin monet torikahvit.
Piligrimissä vietettiin peräkkäisinä viikonloppuna valmistujaisjuhlia. Tyttäremme Heli pääsi ylioppilaaksi ja valmistui samalla kokiksi. Juhlien myötä tapasimme rakkaita perheenjäseniä ja ystäviä. Haikeina sanottiin näkemiin joksikin aikaa...
 
 
Piligrim juhlaliputuksessa.
 
 
Helsingistä Tallinnaan lähdettiin maanantaina 8.6. aurinkoisessa sivuvastaisessa kelissä.
Purjehduspäivästä tuli pitkähkö. Tuuli kääntyi lähes vastaiseksi ja puhalsi 13-15 m/s. Muutama venda jouduttiin tekemään. Isoa purjetta samoin kuin fokkaa reivattiin matkan aikana. Aallokko oli paikoin reilua ja kasvoi loppua kohti. Loppupätkä ennen Tallinnaa tultiin täysin vastaiseen koneella. Vesi pärskyi ja astiat kilisivät kaapeissa, mutta kaikki säilyivät ehjinä! Onneksi kaapit oli stuuvattu pyyhkeillä.
Matkalla reivaamisen yhteydessä irtosi lazy bagin pohja puomista, mutta eipä tuo menoa haitannut.
Tallinnan Old City Marinaan tultiin 9,5 tunnin purjehduksen jälkeen.
 

  Lohusalu
 
 
Tallinnassa yövyttiin ja hoidettiin ruoka- ja juomatäydennystä seuraavana aamuna.
Tuulet eivät nyt suosi! Tallinnasta Lohusaluun mentiin jälleen vastaisessa kryssien. Alun perin suunnittelimme purjehtivamme Dirhamiin asti, mutta tiukkaan vastaiseen meneminen on työlästä ja hidasta, joten poikettiinkin Lohusaluun. Satama on yhtä siisti ja rauhallinen kuin edellisinäkin kesinä. Kaupunkisatamien jälkeen oli oikein mukava kuunnella linnunlaulua!
 

 
Lohusalun kokkoon oli kasattu vähän järeämpiä puita...
 
 
Lohusalusta Dirhamiin keli jatkui edellisen päivien toisintona. Tuuli oli vieläkin puuskaisempaa, vastaista ja eteneminen hidasta. Tuuli vaihteli 11-19 m/s ja aallokko nousi yllättävänkin nopeasti tuulen mukana. Vesi pärskyi varsinkin loppusuoralla koneella ajettaessa isossa aallokossa.
 


 
Auringon laskua Dirhamissa...
 
 
Dirhamin satama-alue oli remontissa, ei mitenkään kaunis, mutta hyvän aallonmurtajan ansiosta melko suojainen. Jonkin verran swelli heilutteli venettä laiturissa.
 
 
Pääskyset seurustelivat kipparin kanssa ....
 
 
Dirhamista suunnittelimme menevämme Kärdlaan katsomaan, miten satama on valmistunut sitten viime kesän. Aluksi tuuli vaikuttikin puhaltavan suotuisalta suunnalta, mutta kuinka ollakaan, se kääntyi yhä enemmän vastaiseksi parin tunnin purjehtimisen aikana. Jokapäiväiseen luovimiseen kyllästyneinä muutimme suunnitelmaa ja käännyimme kohti Haapsalua. Meri näyttää ja tuntuu ihan erilaiselta myötäisessä tuulessa! Haapsaluun purjehdittiin hyvää vauhtia, paikoin yhdeksää solmua.
 
Haapsalussa ei muita vierasveneitä ollut. Yksi yö vietettiin ja aamulla pyöräiltiin kauniissa ja rauhallisessa kaupungissa. Haapsalusta matka jatkuu kohti Saarenmaata...
 

 
Haapsalu

4 kommenttia:

  1. Nautinnollista matkaa ja toivotaan suotuisia tuulia :-) tarja

    VastaaPoista
  2. Viime viikonloppuna vietettiin Kankaisissa purjehduskauden avajaisia. Veneitä oli runsaasti paikalla ja sääkin suosi. Muina viikonloppuina Kankaisissa on ollut kovin hiljaista, varmaan monet odottavat lämpimämpää keliä. Aurinko on kyllä paistanut, mutta tuuli on viilentänyt ja vesikin on vielä aika kylmää.Toivottavasti tuuli kääntyy teille suotuisaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se myötäinenkin meille joskus tulee. Hyvää juhannusta sinne Savoon.

      Poista